Kamarikuoro Kampin Laulu

on iältään ja mieleltään nuorekas helsinkiläinen kamarikuoro, joka on rikastuttanut Helsingin musiikkielämää ja ihastuttanut lukuisissa juhlissa jo 20 vuoden ajan. Kuoron ydinosaamista on uusi suomalainen kuoromusiikki, mutta ohjelmisto on vuosien varrella ulottunut renessanssi- ja barokkimusiikista aina jazziin ja rockiin asti.

Kampin Laulu perustettiin syksyllä 1990 silloisen Sibelius-Akatemian musiikinopiskelijan Timo Lehtovaaran B-tutkintokuoroksi. Into laulaa yhdessä ei sammunut tutkintokaronkkaan, vaan Lehtovaara johti kuoroa aina vuoteen 2005 asti. Tämän jälkeen Kampin Laulun taiteellisena johtajana on toiminut kuoronjohtaja Eric-Olof Söderström.

Laulajavahvuus on viime vuosina vakiintunut 25 laulajan tienoille. Noin kolmannes laulajista on musiikin ammattilaisia tai opiskelijoita, loput ovat aktiivisia harrastajia.

Vuosittain kuorolla on ainakin kolme omaa konserttia - keväällä, syksyllä ja joulun alla - yleensä pääkaupunkiseudulla mutta silloin tällöin myös muualla maassa. Näiden lisäksi on joukko muita esiintymisiä sekä nauhoituksia ja levytyksiä.

Kampin Laulu on tehnyt yhteistyötä mm. Kamariorkesteri Avanti!:n, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Kymi Sinfoniettan, Jyväskylä Sinfonian, UMO Jazz Orchestran sekä pienempien yhtyeiden ja kokoonpanojen kanssa. Kuoron piiristä on syntynyt myös ihanaisia hurmaava mieslauluyhtye Kampin Kukot sekä tilaisuuden mukaan elävä lauluyhtye.

Itseään kunnioittavan kuoron täytyy ajoittain testata osaamistaan kilpailuissa. Ensimmäinen Kampin Laulun saavuttama kilpailuvoitto tuli Klemetti-kamarikuorokilpailuista vuonna 1996. Tampereen sävelestä kuoro on saanut kultaleiman vuosina 1993, 1995 ja 1997. Voittoisana vuonna 1997 myös Irlannin Corkin kansainvälisistä kuorokilpailuista irtosi ensimmäinen palkinto. Unkarin Debrecenissä Béla Bártok -kilpailuissa vuonna 2002 kuoro voitti kamarikuorosarjan lisäksi myös Euroopan Grand Prix'n, jonka johdosta Kampin Laulu kutsuttiin Ranskan Toursiin vuonna 2003 kilpailemaan European Grand Prix for Choral Singing -kisoissa. Samana vuonna kuoro sijoittui Helsingin ensimmäisissä Harald Andersén -kilpailuissa kolmanneksi. Festivaalimatkoilla yhteishenkeä "miksei hallitus tee mitään" on lujitettu aina Visbystä Taiwaniin ja Saksasta Sydneyyn.

Nyt aikuisikään ehdittyään kuoro haluaa yhä säilyttää ennakkoluulottoman, spontaanin ja jopa anarkistisen suhtautumisensa musiikkiin. Torstaisia harjoituksia Johanneksen kirkon seurakuntasalissa höystetään itseironialla: "Laulakaa paremmin. Siis kovempaa."