Nirvana Dharma 27.4.2008

Kampin Laulu juhlii 80 vuotta täyttävää Einojuhani Rautavaaraa.

Kampin Laulu esittää säveltäjä Einojuhani Rautavaaran kuoroteoksia neljän vuosikymmenen ajalta Ritarihuoneella 27. huhtikuuta. Einojuhani Rautavaara täyttää tänä vuonna 80 vuotta. 

Konsertin nimikappale Nirvana Dharma (1979) kuorolle, sopraanolle ja huilulle perustuu R.D.Laingin tekstiin. Huilusolistina kuullaan Mikael Helasvuota, sopraanosolistina on Johanna Almark.

Kampin Laulu esittää konsertissa myös muun muassa Halavan himmeän alla -sarjan, joka on kirjoitettu Rautavaaralle monin tavoin tärkeän Aleksis Kiven rakastetuimpiin runoihin. Katedralen-teos vuodelta 1983 puolestaan on monumentaalinen ja soinnilliselta ilmaisultaan moniulotteinen matka Edith Södergranin runouteen. Praktisch Deutsch (1969) tuo terveisiä Asconasta, Wladimir Vogelin sävellystunneilta vuodelta 1957. Väriä loihditaan rytmeillä, puheäänen vivahteilla, sameahkoilla soinnillisilla ryppäillä ja usein vekkuleilla teksteillä. Konsertin muita teoksia ovat Och glädjen den dansar vuodelta 1993, Sommarnatten (1975), Morsian (1976) ja Lähtö (1976).


Kamarikuoro Kampin Laulu: Nirvana Dharma

Joht. Eric-Olof Söderström, solisteina Mikael Helasvuo, huilu ja Johanna Almark, sopraano

Juonto: Tapani Länsiö

27.4. klo 18.00 Ritarihuone, Ritarikatu 1, Helsinki

Liput 15/8 euroa ovelta