8.10.2010: Palavasti ja pelkäämättä – Kampin Laulu 20 v.

Kamarikuoro Kampin Laulu juhlii 20-vuotista taivaltaan esittämällä parhaita palojaan vuosien varrelta ja uusia kantaesityksiä yhteistyössä Korvat auki ry:n kanssa. Juhlakonsertti on samalla myös kuoroa viisi vuotta johtaneen Eric-Olof Söderströmin jäähyväiskonsertti.

Palavasti ja pelkäämättä. Vuonna 1990 silloisen Sibelius-Akatemian musiikinopiskelijan Timo Lehtovaaran tutkintokuoroksi perustettu Kampin Laulu on pitänyt kiinni tästä asenteesta. Palo musiikkiin ja yhdessä laulamiseen on kantanut kuoron jo 20 vuoden ikään. Into ei ole hiipunut siihen, kun tavoitteet on saavutettu, vaan tavoitteita on tullut uusia, ja into on tarttunut lukuisiin uusiin laulajiin vuosien varrella.

Pelkäämätön ja ennakkoluuloton asenne musiikkiin on tehnyt Kampin Laulua tunnetuksi ennen kaikkea uuden suomalaisen kuoromusiikin esittäjänä. Kuoro on esittänyt kymmeniä kantaesityksiä. Nyt juhlakonsertissa se jatkaa yhteistyötä nuorten säveltäjien kanssa ja on tilannut neljä uutta teosta monia kuuluisiksi tulleita nimiä tunteneelta Korvat auki ry:ltä. Kampin Laulu esittelee Salla Hakkolan, Anna Huuskosen, Miika Hyytiäisen ja Lauri Mäntysaaren näkemyksin kuoromusiikin ajankohtaista ilmaisua, johon kuuluu ihmisäänen monipuolinen käyttö, artikulaatiolla leikittely, tilan kokemus ja kaiku, äänimaailmoilla kuvailu, rytmillisyys ja toisaalta pysähtyneisyys.

Kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 2005 toiminut Eric-Olof Söderström suuntaa juhlakonsertin jälkeen kohti uusia haasteita. Miettiessään viittä vuotta Kampin Laulun kanssa hän kertoo saaneensa johdettavakseen hyvin trimmatun soittimen, jota hän on vienyt universaalimpaan suuntaan. "Kokenutkin kuoronjohtaja on saanut kehittyä sekä muusikkona että ihmisenä. Kampin Laulu on kuoro, joka pitää kuoronjohtajan virkeänä", Söderström toteaa. Jäähyväiskonsertissa kuullaan Söderströmin säveltämän messun Gloria-osa. Muut osat kuultiin keväällä. Kuoro pyysi sävellystä johtajaltaan juhlavuoden kunniaksi, ja siihen on myös hyvä päättää vuosien hedelmällinen yhteistyö.