10.10.2012: Sielunmessuja pyhäinpäivän viikonloppuna

Kamarikuoro Kampin Laulu liikkuu elämän alkamisen ja loppumisen teemojen parissa pyhäinpäiväviikonlopun konsertissaan. Rauha, kauneus, lohtu ja lohduttomuus, varmuus ja epätoivo vuorottelevat tiivistunnelmaisessa konsertissa. Teosten matkassa eurooppalaisen kristillisyyden perinne kulkee Ranskan ja Saksan kautta Suomeen.

Ranskalainen musiikki ja säveltäjyys on aina ollut tiiviissä yhteydessä katoliseen kirkkoon ja urkuihin, ja hämmästyttävän suuri osa merkittävistä ranskalaisista säveltäjistä on itse ollut urkureita. Tähän jatkumoon sijoittuu myös Maurice Duruflé (1902-1986), joka toimi Pariisin St-Étienne-du-mont -kirkon pääurkurina vuodesta 1929 kuolemaansa asti. Urkurintoimensa ohella Duruflé toimi myös harmonian professorina Pariisin konservatoriossa vuosina 1949-1970.

Duruflén tunnetuin teos on hänen Requieminsa vuodelta 1947. Teoksen pohjana ovat Duruflén urkuteokset katolisen sielunmessun gregoriaanisiin melodioihin. Duruflé loi kustantajansa pyynnöstä näistä pienistä teoksista Requiem-kokonaisuuden, jossa urkujen rinnalla keskeisessä osassa ovat sielunmessun sävelmiin perustuvat kuoron osuudet. Teoksesta on olemassa kolme säveltäjän omaa versiota: versiot kuorolle ja uruille sekä kuorolle ja orkesterille ovat vuodelta 1947 ja versio kuorolle ja pienelle orkesterille vuodelta 1961. Kampin Laulu esittää teoksen sävellysvuodelta peräisin olevan urkuversion. Paavalinkirkon urkuja soittaa nuori kyky Ilpo Laspas, joka soittaa soolonumeronaan II osan, Choral,  Charles-Maria Widorin teoksesta Symphonie op. 7.

Duruflén Requiemin lisäksi Kampin Laulun konsertissa kuullaan kaksi vahvaa teosta, jotka kietoutuvat kuolemaan ja lohtuun. Jaakko Mäntyjärven Canticum Calamitatis Maritimae on vuonna 1997 sävelletty teos Estonian haaksirikossa syyskuussa 1994 menehtyneiden yli 800 ihmisen muistolle. Teoksessa Mäntyjärvi yhdistää vaikuttavalla tavalla Requiem-tekstin osia, merenkävijöiden psalmia 107 ja Yleisradion Nuntii latini -uutistekstiä tapahtumasta. Teoksen kehyksenä on kansanlaulunomainen sopraanosoolo, joka tuo kokonaisuuteen lohdullista valoa. Johannes Brahmsin motetti Warum ist das Licht gegeben dem Mühseligen (1879) alkaa Jobin kirjan lohduttomista ja syyttävistä kysymyksistä ja kulkee Brahmsin hienostuneiden tekstivalintojen ja suvereenin kuorotekstuurin kautta vääjäämättä kohti perusluterilaista uskonvarmuutta tavalla, joka tuntuu uskottavalta ja koetulta.